22.5. alkoi matka Espanjaa kohden. Ajelin yksikseni ensin Jokelan Ladyn luokse, missä kahvittelun jälkeen kurvailimme satamaan, missä kolmas ryhmämme jäsen jo odotteli meitä. Jaana teki lähtemättömän ensivaikutuksen ryhmämme urokseen, kaatamalla Guzzin hänen jalkojensa juureen. No, pyörä ylös ja matkaan! Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty, mitä eteen tulee...
Travemundeen saavutiin 23.5. illalla ja pimeässä sunnattiin "Touhon" johdolla majoituspaikkaan. ("Touho" kaatoi laivassa 4 pyörää matkustajineen) eli karma jatkui.
24.5. lähdettiin sitten taittamaan matkaa ihan oikeesti. Reittimme kulki Saksan, Itävallan, Italian kautta Monacoon ja eihän se ihan oppikirjan mukaan mennyt.
Monacossa oli suurin osa kaduista jo suljettu viikonloppuna olevan F1-kilpailun vuoksi. Joten eiköhän kadotettu ryhmän uros ja kaksin Jaanan kanssa suunnistettiin ulos pikkuvaltiosta. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun moottoripyörällä lähden tuon helvetinkattilan liikenneruuhkiin.
No, kuitenkin Jaanan kanssa päästiin pätsistä pois ja seuraavalla tietulli-asemalla hukkasin lompakkoni ja siinä meni muutama kortti, tosin rahakortit oli tallessa toisaalla. Ryhmän uros oli jo tässä vaiheessa suhauttanut huomaamattaan meidän ohi, joten suunnistimme omin voimin majoituspaikkaan, missä urhomme oli jo ehtinyt nauttia muutaman olusen meidä odotellessaan. P***a tuuri siis jatkui..
29.5. jatkoimme Ranskan maaperällä ja kohde;Lloret de Mar lähestyi, kaikesta kipparoinnista huolimatta. Hotellille saavuimme kuitenkin kaikki yhtenä kappaleena, hermot taisivat olla kyllä reikalaina. Asiaa ei todellakaan auttanut hotellin respan työmotivaatio. Ainakin minä ja Jaana koettiin, että naispuoliset asiakkaat voivat aivan hyvin odotella yli puoli tuntia palvelua.
Loppujen lopuksi saimme kuitenkin huoneen ja pääsimme vihdoin rentoutumaan... miitti oli oikein onnistunut ja kiva oli nähdä tämmöisenä melko noviisina tuttuja kasvoja viimevuoden miitistä. Aika kului kuin siivillä ja ajattelimmekin jo, että tämähän meni mukavasti. Not. Hotellin respassa ei vielä lähtöpäivänäkään mikään onnistunut; joten perästä kuuluu, sanoi se kellonsoittajakin. Lisäksi minä kaadoin pyöräni parkkihallissa ja eräs espanjalainen herrasmiesjoukkio nosti Sussen pystyyn ja yksi heistä ajoi sen ulos hallista, minä onnuin perässä... se paha tuuri??
Kotimatkalla ryhmämme erkaantui toisistaan jälleen, ei muuta kuin seuraavan kohteen osoite Jaanan puhelimen naviin ja sillä löydettiin jälleen majoituspaikkaamme, missä ryhmämme urho jo siemaili oluttaan. Yö meni mukavasti ja muutaman päivämatkan jälkeen olimmekin taas Travemunden satamassa, melkein. Tietyöt aiheuttuivat pikkaisen pörräämistä reitin etsinnässä (ja vähän kypärän sisälläkin) mutta onneksi tähän viimeiseen etappiin olin varannut rutkasti ylimääräistä aikaa, joten se karma sai nyt nokilleen.
Kotisatamassa ryhmämme sanoi heipat, urhomme kääntyi omille teilleen, Jaana ja minä ajeltiin vielä kahvitteluun ja "purkutilaisuuteen" Kahvila Roosaan. Kotimatkalle, sille viimeiselle reissu-etapille lähdimme sitten eri suuntiin, ilman haavereita.
Tämä reissu opetti jälleen kerran sen, että kahta samanlaista matkaa ei ole koskaan, muttuvia tekijöitä löytyy niin monelta taholta. Mutta se mikä ei tapa, niin vahvistaa!
Ensivuonna sitten taas uuteen seikkailuun, missä EIC-miitti sitten onkaan!
Tuoreimmat viestit
